Heimo Rönni

Pälkäneläinen Heimo Rönni kuusi vuotta suojeluskunnan poikatoiminnassa

Pälkäneen kirkonkylän kupeessa Roholassa eläkepäiviään viettävä vuonna 1927 syntynyt Heimo Rönni liittyi Pälkäneen suojeluskunnan poikaosastoon vuonna 1938, siis vuoden verran ennen Talvisodan syttymistä. Laitikkalassa toimi oma alaosasto, jota johti kansakoulunopettaja Erkki Lampinen, Vapaussodan veteraani. Sisätiloissa pidetyt harjoitukset ja muut kokoontumiset pidettiin koululla. Laitikkalassa oli suojeluskunnalla myös ampumarata.

- Sodan sytyttyä meillä Laitikkalassa Kokkolan talossa toimi Laatokan Karjalan Suistamolta lähtöisin olevien lasten hoitokoti. Osa meistä sotilaspojista oli siis Karjalan poikia, kertoo Heimo Rönni. Harjoitusohjelmiimme kuului oppitunteja, sotilaallisia harjoituksia, urheilua ja pesäpalloa, suunnistusta ja maastoretkiä ym. Oli myös talkoita, mutta minun osaltani talkoita riitti omalla kotitilallani. Vartuttuame saimme ampua pienoiskiväärillä ja kiväärilläkin. Oman kiväärin ja siihen kymmenen patruunaa sain hälytystehtävien varalta 16-vuotiaana vuonna 1943.

Laitikkalan sotilaspojilla oli Jatkosodan aikana muutama hälytys rintamakarkureiden sekä desanttien eli vihollismaan vakoojien etsintään. Näissä hälytyksissä heidän johtajanaan toimi paikallinen poliisi, ja ne olivat sotilaspoikien vaarallisimpia tehtäviä. Sotilaspojat osallistuivat myös ilmavalvontaan. Pälkäneen Syrjänharjulla oli torni, jossa ilmavalvojina toimivat lotat, mutta Laitikkalan Unnaanmäellä oli männyn latvaan rakennettu tähystyslava, jossa sotilaspojatkin olivat vuorollaan vahdissa. Paikalla on muistokivi ja -laatta ja Syrjänharjulla on Lottamuistomerkki.

- Olihan meillä pojilla omat "uniformutkin", muistelee Heimo. Kesällä kevyt pusero ja talvella paksumpi sarkapusero. Asujen värit ja materiaalit vaihtelivat hieman materiaalien saatavuuden mukaan. Ja tietenkin meillä oli päässämme suikka ja siinä kokardi.

Jatkosodan päätyttyä suojeluskunnat lakkautettiin ja aseet jouduttiin luovuttamaan pois. Jonkin verran aseita kuitenkin piilotettiin Pälkäneellä kuten maassamme yleensäkin "pahempien päivien varalle". Asekätkennästä oli Heimollakin omakohtaisia havaintoja, mutta niistä ei puhuttu edes kavereille.

- Erityisen vahvasti on sotilaspoika-ajalta muistissani Talvisodan ensimmäinen sankarihautaus tammikuussa 1940 Pälkäneen kirkon pihamaalla, kertoo Heimo Rönni. Isoon hautaan kun laskettiin silloin muistaakseni 19 pälkäneläistä sankarivainajaa. Olin isäni kanssa varmaan mukana kaikissa sankarihautauksissa. Pälkäneen sankarihaudassa lepää kaikkiaan 167 sankarivainajaa.

Jatkosodan päätyttyä mutta Lapin sodan vielä jatkuessa Heimo Rönni tuli asevelvollisuusikään. Valvontakomission vaatimuksesta silloiset kutsunnat kuitenkin siirrettiin kaksi vuotta eteenpäin, joten hänet kutsuttiin asepalvelukseen vasta 7. tammikuuta 1947. Alokasajan jälkeen hän sai siirron Hämeenlinnasta autojoukkoihin Lappeenrantaan. Reserviin hän pääsi lokakuussa hyvänä tuomisenaan autonkuljettajan pätevyys. Siitä oli sittemmin hyötyä, kun hän maanviljelyksen ohella toimi kuljetusyrittäjänä.

"Viittä vaille sotaveteraani" Heimo Rönni on vuosikymmenten ajan toiminut aktiivisesti veteraanityössä ja osallistunut veteraanien retkiin Pohjois-Suomea myöten. Hän osallistui 1990-luvun alussa myös Pirkka-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekillan perustamiskokouksiin, mutta pälkäneläiset eivät kuitenkaan innostuneet lähtemään siihen mukaan.

Markku Rauhalahti; teksti ja kuva