Olavi Kangasniemi

Sotilaspoika lähettinä ja musikanttina
Vuonna 1929 syntynyt kelloseppämestari Olavi Kangasniemi eli lapsuutensa Kankaanpäässä ja toimi Kankaanpään suojeluskunnan poikaosastossa 10-vuotiaasta lähtien. Jo pienestä pitäen hän pääsi seuraamaan Kankaanpään suojeluskunnan harjoituksia. Kankaanpään suojeluskunta oli vuodesta 1932 alkaen tykistösuojeluskunta. Olavi sai kylän muiden suojeluskuntapoikien kanssa välillä olla tykkiharjoituksissa apumiehinä.
Olavi osallistui kotitalon töihin heti ”kun kynnelle kykeni". Hän osallistui myös sota-ajan mottitalkoisiin. Jatkosotavuonna 1943 neljätoistavuotiaana Olavi hakkasi kesäkuun puoliväliin mennessä lähes kaksikymmentä mottia halkoja, ja olisi tehnyt enemmänkin, mutta loukkasi Juhannuspäivänä pahasti jalkansa. Mottitalkoista hänellä ovat muistoina rintamerkit: pronssikirves (1 m3), hopeakirves (4 m3) ja kultakirves (16 m3).
Vuonna 1939 kymmenvuotias Olavi Kangasniemi liittyi Kankaanpään suojeluskunnan poikaosastoon. Suojeluskunnan toiminta keskittyi paljolta nuorisoseurantalo Väinölään ja sen ympäristöön. Vuoden 1942 lopulla Kankaanpään suojeluskunnalle valmistui oma toimitalo Pohjanlinna. Sotilaspoikien leirejä oli lähinnä Kankaanpään Verttuun kylässä. Maastotaitojen lisäksi harjoiteltiin myös "äkseerausta", aseina oli puukiväärit. Kankaanpäässä oli sotilaspiirin esikunta ja siellä Olavi palveli lähettinä. Kymmenvuotiaana hän sai kerran toimia "suurena sotapäällikkönä". Talvisodan alla lokakuussa 1939 reservit kutsuttiin Yleisiin harjoituksiin (YH). Olavi sai tehtäväkseen ohjata yöllä Kankaanpään rautatieasemalle tulleet maakunnan reserviläiset joukkojen kokoontumispaikkaan kansanopistolle.
– Istuin ratsun selässä ja kädessä minulla oli lippu. Matkaa asemalta kansaopistolle oli noin kolme kilometriä. Miehiä oli lähemmäs kaksisataa. Hyvinhän se meni, vaikka minulla ei ollut kokemusta ratsastamisestakaan, Olavi kertoilee.
Musiikki on ollut Olavi Kangasniemen suuri harrastus lapsesta lähtien. Sotilaspoikana hän soitti klarinettia Kankaanpään suojeluskunnan soittokunnassa monenlaisissa tapahtumissa, myös sankarihautajaisissa. Asevelvollisuusaikanaan Olavi soitti myös Reserviupseerikoulun orkesterissa. Lisäkoulutusta klarinetin soittoon hän hankki mm. Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa. Musiikkiharrastus jatkui sitten vuodesta 1957 alkaen Tampereella, jossa Olavi soitti Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesterissa runsaat kaksikymmenetä vuotta ja lauloi pitkään Pirkan Miehet -kuorossa.
1940-luvun loppupuolella Olavi suoritti Lahdessa kolmivuotisen kelloseppäkoulutuksen. Kelloseppämestari Olavi Kangasniemi toimi Tampereella vuosina 1961-1995 puolisonsa kanssa kello- ja kultakauppayrittäjänä. Isänmaan asiat kuuluvat edelleen Olavi-sotilaspojan harrastuksiin. Hän on 1993 perustetun Pirkka-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekillan perustajajäsen.
Markku Rauhalahti; teksti ja kuva
16.10.2023